Viikonloppuna päätimme tehdä Sirjan ja Dianan kanssa extemporee Bayern reissun. Täällä voi matkustaa Baijerin alueen sisällä edullisesti junalla ostamalla Bayern-ticketin, jolla voi matkustaa maksimissaan viisi henkilöä ja hinta on sitten suhteellisesti sitä edullisempi mitä enemmän porukkaa lipussa on mukana. Me maksoimme 30 euroa kolmeen pekkaan ja saimme käyttää samaa lippua koko päivän aina kolmeen asti yöllä. Ja lippu kelpaa junien lisäksi myös busseissa.
Tarkoituksenamme oli kiertää useammassa Baijerin kaupungissa viikonlopun aikana ilman tarkempia suunnitelmia määränpäistä tai aikatauluista.
|
Bambergin juna-asemalle valmiina lähtöön! |
|
Alkumatkan matkaseurana Andrew ja Benjamin :) |
Ensimmäinen etappi oli kuitenkin tiedossa: Siirin luokse Ingolstadtiin! :) Ingolstadt sijaitsee noin 150 km Bambergista etelään ja Siiri on siis siellä nyt vaihdossa. Mukavaa, että ollaan näin lähekkäin ja voi treffata ihan extemporee!
Koko viikko ollaan paistateltu yli 20 asteen lukemissa, mutta juuri perjantaiksi ja lauantaiksi sää päättikin sitten muuttua viileäksi, harmaaksi ja sateiseksi. Päätimme siis jäädä suosiolla kahdeksi yöksi Siirin luokse ja suunnata seuraavaan kohteeseen vasta sunnuntaina. Kiitos emännälle! <3 Koska sää ei meitä suosinut, emme viitsineet juuri kaupungilla kierrellä vaan keksimme muuta tekemistä. Perjantai-iltana kävimme tutustumassa Ingolstadtin yöelämään Siirin vaihtarikavereiden kanssa. Lauantain puolestamme vietimme Ingolstadtin Outlet Villagessa, jossa on siis merkkiliikkeiden outlet-myymälöitä. Ehdimme myös pikaisesti käydä West Park ostoskeskuksessa. Illan vietimme rauhassa ruokaa tehden ja rupatellen. Aamulla oli aikainen herätys junalle.
|
Sirpun kaa SUXULissa |
|
Diana ja Siiri |
|
Ingolstadt |
|
Suomalaiset blondit |
|
Ingolstadt Outlet Village |
|
Lauantain illallinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti